Joo, ei sitten tullutkaan lähdettyä tunturiin leijahiihtämään. Itse asiassa kannoin sukset ja leijat varastoon, suksiboksi otettiin pois auton katolta, ja nyt on viimeiseenkin autoon vaihdettu kesätossut alle. Ehkä se talvi on jo jäänyt taakse? Kansallispäiväksi on luvattu jopa plus kahtakymmentä astetta! Aiempiin kokemuksiin perustuen pistää vähän epäilyttämään että olisikohan kyseessä pilikkuvirhe...

Sen verran on poistuttu tänään tontilta että käytiin ulkomailla ostoksilla, oikein suuressa EU:ssa. Matkalla otin taas kuvan yhdestä tämmöisestä kyltistä, nämä on minun suosikkikylttejä ja ehdottomia kuvauskohteita. Joku on kyllä näköjään laukaissut vähän muutakin kuin kameran sitä kohti, mutta eipähän siinä sitä kielletä.

Sitten kun oli käyty ajelemassa vähän tullirallia (siis meikäläisen kortti lähti hyllylle tullin alueella jos se nyt jotakuta kiinnostaa, joten siitä tuo uusi nimitys tullin ohitukselle) niin pysähdyttiin Neidenissä syömään eväitä, eihän sitä tuollaista matkaa ihminen jaksa ilman ruokaa! Koskessa on taas ihan mukavasti vettä.

Ei taida tälle meidän paikalliselle lammellekaan päästä enää luistelemaan tänä keväänä (ei sillä että olisin ikinä käynyt siinä luistelemassa).

Sitten kotiin ja jatkamaan puutarhatöitä elikä haravoimaan koiranp**kaa, kunhan nyt ensin saa nämä elintärkeät päivitykset postattua!

Illalla ajateltiin ruveta ihan teineiksi ja lähteä viettämään kansallispäivän aattoa tuonne Kirkkoniemen cityyn, mutta katotaan nyt mikä paikka tässä maailmassa vetää eniten puoleensa jonkinlaisen aterian ja muutaman tanskalaiskaljan jälkeen... baari, iso sohva, pieni sohva vai kenties nojatuoli...