Toiseksi viimeistä iltaa kauniissa Etelä-Lapin maisemissa istuessa sain käteeni ensimmäistä kertaa tölkin jossa luki kyllä Lapin Kulta mutta jolla ei ollut vanhan tutun Kotahuoran kanssa enää mitään tekemistä. Se oli saapunut Lappiin kaukaa etelästä. Siis sitä on jo alettu pikkuhiljaa valmistaa Lahdessa.

Mitään tunturipurojen raikkautta siinä ei enää edes luvata, mutta niin kauan kuin lahtelaista kaljaa myydään kaupassa Lappia nimessä käyttäen, se saa minun puolesta jäädäkin sinne kauppaan.

Äiti tietenkin keksi jo aiemmin tänä kesänä, puoli sekuntia mietittyään, mikä olisi uusi raflaava nimi Kotahuoralle: Lahen Lutka. :) Siinä on vähän samanlainen sointi kuin nykyisessä nimessäkin, ja lutka ja kulta ovat lähes sama sana, kirjaimet vain hiukan eri järjestyksesä. Kai niille voisi lähettää nimiehdotuksen sinne Hartwalliin.

YouTubessa väitetään että juomilla on myös selvä maku- ja hajuero. Tämä on varmaan mahdollista testata itse kotona.