Koiravanhukselta on leikattu kasvain, jo aikoja sitten. Se oli kuitenkin levinnyt ja nyt siihen uuden kasvaimen alueelle on tullut haava ja se on ehkä uintireissun seurauksena, ehkä jostain muusta syystä, näyttänyt tulehtumisen merkkejä.

Koiralle on varattu eläinlääkäriaika maanantaiksi, joten minun tehtävä on viikonlopun ajan, Paremman Puoliskon ollessa järjestämässä luokkakokousta vanhoille koulukavereilleen, vain pitää se haavanseutu puhtaana ja huolehtia ettei koira sitä nuole eikä raavi. Santtu-pojan varastoista löytyi sekä kauluri että sukka tassuun, ja ne näyttävät riittävän, mutta voi sitä side- ja t-paita-hässäkkää mikä minulla ehti olla viime yön ja tämän aamupäivän aikana. :D Koira-parka. Onneksi se on todella kiltti hoidettava ja antaa tehdä mitä tahansa, uskoen aina ihmisen tietävän. Se kun ei minua oikein hyvin tunne, ehkä hyvä niin...

Siis minulla on haavakammo, ja kauhulla katsoin aamupäivällä naapurin perävaloja, siiskö nytkö NEKIN jättivät minut yksin tänne, miten minä ajokortiton selviän ja saan nopeasti koiralle apua? (Ne onneksi tulivat takaisin n. tunti sitten.) Koira on minusta tietenkin ihan hir-veeeen sairas, no, tosin se käveli ulkona reippaammin kuin pitkään aikaan ja ensimmäistä kertaa se on tänään PYYTÄNYT minulta ruokaa, se kun ei ole erityisen ahne eikä juuri pyytele... Ehkä se siis on vielä suht vankasti elävien kirjoissa?

Muuten oli ihanan lämmin päivä, kunnes sitten taas satoi kuten tavallista. Olen ottanut ulkona aurinkoa mutta välttänyt ehdottomasti tekemästä siellä mitään hyödyllistä, kyllä se koiran sairaanhoitajana oleminen on ihan täyspäiväistä puuhaa eikä siihen voi mitään muuta henkistä tai ruumiillista toimintaa sisällyttää. ;)

Illan kuluksi olen selannut YouTubea ja viimeksi kuuntelin Sisseliä. Hän on minusta upea laulaja, vaikken kaikista hänen esittämistään kappaleista tykkääkään... mutta kuten joku kommenteissaan jonkin Tube-videon perässä totesi, Sissel voisi laulaa vaikka puhelinluettelon ja saada sen kuulostamaan hengästyttävän kauniilta.

Tässä nyt tämmöinen, ei niin erikoinen kappale mutta jostain syystä kuuntelin sen parikin kertaa.