Voi kun ihanaa! Minua odottivat tänään imuri, pesukone ja lattialuuttu. Oli tarkoitus ensin siivota ja sitten seistä joku tunti laskettelusuksilla. Sitten tulikin tekstiviesti jäältä, että hei, nyt täällä rupesi tuulemaan, tule lennättämään leijaa. :) Siellä sitä hurjasteltiin leijan perässä kuusi tuntia, välillä turhaannuttiin tuulen puutteeseen, mutta aina se löysi taas uutta voimaa jostain. On se hienoa että vihdoinkin sain vähän vauhtia siihen hökötykseen, laitoin lopulta jopa sen kurssia varten ostamani kypärän päähän kun minusta näytti että alan lähestyä E6:lla köröttelevien autojen nopeutta. ;o)

Nyt olen tilannut leijan, trapetsin sain pitää saman tien kun en kankein laskettelumonojaloin saanut sitä enää poiskaan päältä. #-D

Imuri, pesukone ja lattialuuttu viettivät sitten täydellisen lepopäivän tänäkin sunnuntaina. Parempi puolikas on lentelykoneessa matkalla tänne, laitan tunnelmavalaistuksen ennen kuin lähden hakemaan lentokentältä, silloin täällä näyttää ihan siistiltä. Loppuillan ohjelmasta vastannevat norski-tv-kakkonen ja ihana raikas EU:sta haettu light-siideri, on tässä sen edestä tänään nostettu ja kiskottu ja käännelty ja aurattu. ;) Juhuu. Ainut miinuspuoli tässä on se, että viikonloppu vetelee viimeisiään. Ois nyt vielä ees vaikka kolme päivää vapaata!!

- Meijän ihana kärsivällinen polliisisetä-"ope" kuvasi minua kännykällä kun löysin kaasun siitä leijasta, paikallista viteota siis ehkä tulossa myöhemmin, mutta tässä nyt yks pieni näyte YouTubesta, nää on ehkä harjoitelleet pari kertaa enemmän kuin minä...