Koska niin monessa blogissa on pitkään jo lueteltu 100 asiaa kirjoittajasta, niin minäkin päätin yrittää! Eikä todellakaan ole pakko lukea... ;D

  1. Olen syntynyt Iisalmessa kylmänä talviaamuna.
  2. Äitini on kotoisin Etelä-Suomesta, isä Savosta.
  3. Minussa on myös ainakin eteläpohjanmaalaista ja hiukan suomenruotsalaista verta.
  4. Lapsena kävin usein Lapissa, varsinkin Saariselällä. Myös Pohjois-Norjassa käytiin monta kertaa.
  5. Muistan että tunturit olivat minusta jotenkin pelottavan näköisiä silloin, ainakaan ne eivät olleet kauniita.
  6. Perheessäni kukaan ei metsästä eikä kalasta.
  7. Ukin kanssa kävin joitakin kertoja kalastamassa pienenä.
  8. Eläimistä sen sijaan tykkäävät lähisuvussani oikeastaan kaikki.
  9. Kun kummitäti kävi meillä kylässä, tervehdin aina ensin hänen saksanpaimenkoiriaan, sitten vasta (äidin käskystä) kummia.
  10. Pääsin ratsastustunneille muistaakseni 9-vuotiaana. 
    [[split]]
  11. Äiti oli aina mukana katsomassa ratsastusta, kunnes lopulta tuli tunneille itsekin.
  12. Allergia teki lopun omasta hevosesta haaveilusta.
  13. Suosikkikirjani nuorena tyttönä oli nimeltään Thowra hopeaharja. Luin sen varmaan 20 kertaa.
  14. Lähdin Norjaan kesätöihin au-pairiksi lukion jälkeen. Isä vei minut sinne, hänen syytäänhän minun hinkuni päästä Norjaan alunperin oli.
  15. Ensimmäinen laulu jonka opin norjaksi, oli Pelle politibil (Pelle poliisiauto -lastenohjelmasta).
  16. Olin kerran kolmen viikon työleirillä Etelä-Ranskassa.
  17. Tulin sieltä kotiin junalla ja kävin kahden kirjekaverini luona Sveitsissä ja Saksassa. En pelännyt matkustaa Euroopan läpi yksin. En ole varma, pelkäisinkö nyt.
  18. Yrittäessäni aiemmin puhua kouluruotsia ruotsalaisille, he eivät ymmärtäneet mitä sanoin.
  19. Norjassa ymmärrettiin huonoa ruotsiani.
  20. Suunnittelin lukioaikana lähteväni Saksaan tai Itävaltaan opiskelemaan. 
  21. Todellisuudessa hain opiskelemaan Sodankylän ammatti-instituuttiin matkailualaa.
  22. Hain myös Norjaan ja lähdin Tromssaan koska se oli ykkössijalla.
  23. Opin juomaan kahvia ensimmäisenä kesänä Norjassa.
  24. Tykkään juoda teetä, varsinkin vihreää teetä sekä joitakin hedelmäsekoituksia.
  25. En käytä kahvissa enkä teessä mitään makeutusta.
  26. En voinut sietää olutta muuttaessani Norjaan. Minut kuitenkin “pakotettiin” juomaan Mackia.
  27. Tykkään varsinkin chileläisistä miedoista punaviineistä.
  28. Kuuntelen aika monenlaista musiikkia.
  29. En tykkää oopperasta.
  30. En kuuntele juuri klassista musiikkia, mutta yhteen aikaan minulla soi klassinen kanava radiossa aamuisin. 
  31. Opin pienestä pitäen tykkäämään monista 60-luvun yhtyeistä ja kuuntelen niitä paljon vieläkin.
  32. Mielestäni kaunein norjalainen kaupunki jossa olen käynyt, on Bergen.
  33. Jos jostain syystä muuttaisin täältä pois ja voisin vapaasti valita paikan, se olisi luultavasti Trondheim tai lähiseutu.
  34. Olen opiskellut pohjoissaamea.
  35. Opiskelin myös suomea, mutta kävin vain yhdellä luennolla.
  36. Olen ollut viikon Inarin saamelaisradiossa työharjoittelussa.
  37. Olen ollut kesätöissä sanomalehden toimituksessa.
  38. Minusta ei kuitenkaan tullut journalistia millään kielellä eikä missään mediassa.
  39. Olen valmistunut aineopettajaksi.
  40. Haluaisin opiskella lisää mutta en ole varma, mitä.
  41. Sanon monia asioita väärin norjaksi.
  42. Mieheni yrittää korjata joitakin toistuvia kielivirheitä, mutta kun olen sanonut väärin yli 10 vuotta, on vaikea muistaa korjata ne.
  43. Olen joskus ärsyyntynyt norjalaisten hienotunteisuudesta, he eivät korjaa virheitäni kun sanon väärin.
  44. Olen keskustellut joitakin kertoja henkilön kanssa, joka keskeytti minut joka kerta kun tein pienimmänkin virheen tai lausuin jonkin kirjaimen kummallisesti, sen jälkeen olen ollut kiitollinen niille jotka eivät puutu virheisiini...
  45. Kerran penskana tykästyin niin kovasti yskänlääkkeeseen että join sitä varmaan puoli pullollista yhden illan ja alkuyön aikana. Lopulta taisin olla hiukan huppelissa, ja se oli aika pelottavaa.
  46. Ostin ensimmäiset laskettelusukseni vasta ollessani lähes 30-vuotias.
  47. Käyn tosi harvoin hammaslääkärillä, koska en kerta kaikkiaan muista käydä.
  48. Pidän puhtaasta lumesta.
  49. En tykkää kolata lunta.
  50. En juuri kiroillut ennen kuin aloin käyttää enemmälti tietokonetta.
  51. Inhoan tupakkaa.
  52. Opiskeluaikana yritin joskus saada poltettua edes yhden tupakan viihteellä ollessa, mutta se aiheutti vain hilpeyttä ympärillä olijoissa koska en osannut.
  53. En koskaan pitänyt koulussa joukkuelajeista, paitsi lukiossa ringetteä oli kiva pelata.
  54. En käy ikinä kuntosalilla, mutta aerobic, jooga ja sellaiset ovat kivoja.
  55. Tykkään ihmisistä jotka osaavat olla itseironisia.
  56. Minulla on kaksi koiraa.
  57. Kumpikin koira on tullut minulle tavallaan “sattumalta”.
  58. Tykkään laivamatkoista.
  59. Ajan yleensä mielelläni autoa.
  60. Minulla on nelivetoinen VW Passat.
  61. Autossa tärkeintä minulle on hyvä turvavarustelu, hyvät tuulilasinpyyhkijät ja radio johon voi kytkeä mp3-soittimen tai usb-tikun.
  62. Pidän puusaunasta enemmän kuin sähkösaunasta.
  63. Meillä on kotona puusauna.
  64. Olen laiska siivoamaan, en ole hygienian perään yhtään hysteerinen.
  65. Olen allerginen siitepölylle sekä monille eläimille ja raaoille juureksille ja hedelmille.
  66. Olen hiukan allerginen myös koirille mutta en omilleni!
  67. En ole allerginen huonepölylle. Se on sekä erittäin hyvä että hiukan huono asia.
  68. Tunnen nuotit mutta en pystyisi hyräilemään outoa säveltä nuottien perusteella.
  69. Otin lapsena soittotunteja sähköuruilla.
  70. Olin erittäin laiska harjoittelemaan soittoläksyni.
  71. Olen surkea laulaja.
  72. Olen silti laulanut joissakin kuoroissa sekä kouluaikana Suomessa että aikuisena Norjassa.
  73. Viihdyn hyvin yksin.
  74. Tykkään usein myös matkustaa yksin.
  75. Pidän enemmän nuotio-/grillijuhlista kuin katetuista pöydistä sisätiloissa.
  76. En tykkää korkeakorkoisista kengistä.
  77. En osaa tanssia swingiä. Enkä mitään muutakaan, mutta swingillä pärjäisi aika hyvin.
  78. Tykkään enemmän kirjoittamisesta kuin puhumisesta.
  79. Luen erittäin harvoin romaaneja muilla kielillä kuin suomeksi.
  80. Tein joitakin vuosia sitten profiilin Facebookiin, sitten suljin sen, nyt käytän taas Facebookia.
  81. Rakastan monenlaisia juustoja.
  82. Syön yleensä tosi monta kertaa päivässä.
  83. Rakastan kalaa mutta en osaa tehdä kovin monenlaisia kalaruokia.
  84. Saan joskus hysteerisiä naurukohtauksia ilman mitään syytä.
  85. Pidän ihmisistä jotka saavat joskus hysteerisiä naurukohtauksia ilman syytä!
  86. Haluaisin saada joskus luettua Raamatun.
  87. En ole mitenkään uskonnollinen.
  88. Uskon että muualla maailmankaikkeudessa on elämää.
  89. Käytän todella harvoin korvakoruja ja siksi niiden laittaminen yleensä sattuu.
  90. En oikein tykkää vaatekauppojen kiertämisestä enkä sovituskopeista. Varsinkaan jos olisi pakko löytää jotain.
  91. Heräteostokset silloin tällöin ovat mukavia.
  92. Raha on minulle välttämätön paha, josta en ymmärrä paljonkaan.
  93. Olen kuitenkin melko mukavuudenhaluinen ja sen seurauksena hyvä käyttämään rahaa.
  94. Pelkään suorastaan sairaalloisesti hämähäkkejä.
  95. Vuodenajoista tykkään eniten syksystä.
  96. Minusta turkistarhaus pitäisi kieltää kokonaan ikuisiksi ajoiksi.
  97. Ostan karjataloustuotteita, mutta haluaisin pystyä tietämään paremmin ostavani sellaisten tilojen tuotteita joissa eläinten hyvinvointiin panostetaan kunnolla.
  98. Olen onneton tunari kaikkien kasvien suhteen. Sisällä ne joko hukkuvat tai kuivuvat käppyräksi. Ulkona taas... no tuurilla mennään.
  99. Olen täysin koukussa Täydelliset naiset -sarjaan enkä jaksaisi odottaa seuraavan kauden alkua.
  100. En voi uskoa että tosiaan kirjoitin 100 kohtaa!