- Kävitkö sinä juuri keittiössä?

Minä en sattumalta ollut edes harkinnut keittiössä käymistä, vaikka hyvin usein sinne hiippailenkin nukkumaanmenon jälkeen.

- Minä KUULIN että sinä kävelit keittiössä, hän tinkasi.

Minä tiesin, mistä oli kyse, koska olin kuullut sen muutaman kerran itsekin. Kerron nyt tästä vuodenvaihteessa ostamastamme talosta sen verran, että sen sisäänkäynti ja eteiset ovat "alkuperäistä osaa" vuodelta 1940. Sieltä ne askeleet kuuluvat, ja ne tulevat keittiöön asti, mutta eivät olohuoneen puolelle, joka on myöhemmin rakennettu.

Pitäisin itseäni hiukan höpönä, ellei karvainen, luotettava ystäväni Chesko myöskin kuulisi näitä ääniä. Se havaitsee ne myöskin, kohottaa korviaan toiveikkaasti kuten aina kun kuulee meidän askeleemme tulevan keittiötä kohti. Joten mikä hyvänsä eteisessä liikkuukin, koira ei ainakaan ole siitä pahastunut eikä peloissaan.

Me emme virallisesti usko kummituksiin, mutta jos semmoinen talossa on, niin ei sille kuitenkaan mitään mahda. Olen asunut vanhassa kummitustalossa opiskeluaikoina, ja todennut että ainakin jotkut kummituksista ovat lempeitä ja rauhaa rakastavia. Ne tulivat lähelle joka yö ensimmäisen viikon ajan, ne olivat uteliaita ja varmasti pitivät uutta asukasta hiukan tavallista tarkemmin silmällä. Sen jälkeen oli rauhallista, aina siihen päivään asti kun muutin pois. Myöhästynyttä muuttoautoa odotellessani huomasin talon muuttuvan tavattoman rauhattomaksi. Muut asukkaat olivat poissa, olin näennäisesti aivan yksin, mutta kuulin valtavasti levotonta kuhinaa ja temmellystä.

Kummitukset ovat tietenkin melko vanhanaikaisia, hehän ovat mahdollisesti eläneet kauan sitten, ja hyvin rutiineista riippuvaisia. Kaiken pitäisi pysyä ennallaan, muutokset rikkovat heidän rauhansa.