Unta edeltävänä päivänä kuulin että rakas kummitäti, "Piitta-täti" kuten häntä pienenä nimitin kun en osannut lausua hänen nimeään ihan oikein, oli siirtynyt ajasta iäisyyteen. Hänellä oli aina koira. Saksanpaimenkoira. Joskus kaksi. Hän opetti minut rakastamaan koiria. Hänen syytään on se, että minä en osaa pelätä vaarallisia saksanpaimenkoiria. :) Kun en ole tavannut yhtään vaarallista saksanpaimenkoiraa.
Toivon että ihmisillä ja koirilla on yhteinen taivas. Ja miksei olisi. Ehkä se labradorinnoutaja oli ollut tullissa työtehtävissä ja muisti Piitta-tädin sieltä hänen virkavuosiltaan. Ehkä se tuli kertomaan iloisesta jälleennäkemisestä. Ainakin siinä koirassa oli jotain hyvin rauhoittavaa. En ole enää miettinyt vaikeita asioita öisin.
Kommentit