niin syyhän siihen on jompikumpi näistä:

a) Bloggarilla on ELÄMÄ.

b) Bloggarilla EI OLE elämää.

...saatte nyt kyllä ihan itse arvata, kumpi on totta Turskatynnyrin tapauksessa. :)

No joka tapauksessa olen edelleen hengissä (sitä paitsi Kauriin merkissä syntyneistä sanotaan, että heillä on ikävä tapa elää aivan h...tin vanhoiksi, lällällää), koirulit voivat hyvin ja kasvavat kukin omaan suuntaansa. Ja sillä välin kun Ruåttissa koirat kusevat lyhtypylväät nurin, meidän luihunaama St. Lurjus tyytyy kastelemaan aurausviitat (on niissä kyllä yhdelle urokselle kova homma), bussipysäkkien kylttipylväät, sekä tietenkin Pikkulikan kuonon. :D Mitäs on juuri nuuskimassa postin toisella puolen! K**ipää!

Se on kyllä niin kovasti tohkeissaan nyt opittuaan viimein nostamaan sitä jalkaa, että se tahtoo nousta hiukan liiankin ylös. Siinä kallistuu koko koira uhkaavasti, aika nopeasti pitää se postitus hoitaa ettei horjahda kyljelleen. Ehkä kyseessä on jokin jooga-liike, olen unohtanut kysyä meidän joogaopelta. Onhan meille opetettu "ylöspäin katsova koira" ja "alaspäin katsova koira", lie olemassa myös "jalkaansa tarmokkaasti nostava nuori yli-innokas piski".

Mutta jottei nyt ihan liian jännittäväksi menisi, niin lopetanpa tällä kertaa tähän. Joku toinen kerta voin kertoa vaikka siitä koiran isommasta hädästä. Se onkin aika monisäikeinen juttu.