Nesseby kirke laskuveden aikaan. Ei ole jäsenkorttia kyselty ovella.

Kun Suomessa Ajankohtaisen kakkosen homokeskustelun jälkeen kirkostaeroamisbuumi ryöstäytyi oikein kunnolla valloilleen, niin tulipa siitä mieleen että miten mahtaa tuo kirkkoon kuuluminen meillä maahanmuuttajilla mennä? (Olen tosiaan asunut Norjassa kohta 13,5 vuotta ja JO nyt tämä asia pälkähti päähäni, eli tämä on minulle erittäin tärkeä ja läheinen kysymys.)

Siis tietääkseni Suomen kansalaisena olen edelleen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen, koska muistaakseni en ole siitä muistanut erotakaan. Mutta tietääkö joku viisas, olenko myös Norjan valtionkirkon jäsen? Ajattelin nyt kysyä sitä tuolta kirkerådilta oikein sähköpostitse, mutta kysyn ensin täältä. :) Netistä en löytänyt oikein selvää vastausta, eräällä keskustelupalstalla joku Ruotsista muuttanut oli kysellyt samaa asiaa ja vastauksessa arveltiin että hänet on ehkä automaattisesti liitetty Den norske kirken jäseneksi jos hän ei kuulu mihinkään muuhun uskontokuntaan Norjassa.

Norjassa ei ole edes mitään erillistä kirkollisveroa, joten en voi sen perusteella päätellä, olenko jäsen vai en. 

- Tuohon kirkostaeroamisasiaan en ota jyrkästi kantaa mihinkään suuntaan; luulen että jopa valtaosa Suomen kirkon jäsenistä on minun kaltaisiani tapakristittyjä, joilla ei ole kovinkaan henkilökohtaisia perusteluja jäsenyydelleen ja jotka eivät siten välttämättä tarvitse kovin valtavaa sysäystä kirkosta eroamiselleenkaan. Ja minusta on ihan terveellistä saada tällainen kuohunta aikaan ja useammat ihmiset miettimään, mitä kirkon jäsenyys itselle merkitsee ja ovatko kirkon edustamat arvot itselle oikeita. Onhan tämä tapakristittynä oleminen jo vähän kivikautista. :)